tiistai 2. tammikuuta 2018

Joulun tähteet käyttöön



Oikein ihanaa alkanutta uutta vuotta kaikille! Joulu alkaa olla jo ohi ja on aika ottaa viimeisetkin joulun tähteet käyttöön. Kokosin tähän muutamia suosikkiohjeitani.

Joulukinkkia voi käyttää paljon muuhunkin kuin hernekeiton sekaan. Yksi nopea konsti on tehdä itse pizzaa pellillä, mutta minä halusin tehdä tällä kertaa jotain vähän juhlavampaa ja loihdin kinkkupiirakan joulukinkun tähteistä.

Kinkkupiirakka
 26cm vuoka

Pohja:
200g voita
4dl vehnäjauhoja
1,5rkl vettä

Täyte:
 200g joulukinkkua
1 paprika
1 punasipuli
150g juustoraastetta
1dl maitoa
1 muna
½-1tl pippuriseosta

Nypi jauhot ja voi murumaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele aikina vuokaan ja nosta päälle pala leivinpaperia ja kuivattuja herneitä / paistokuulia. Esipaista pohjaa 200 asteessa 15min. Poista sitten herneet ja paperi ja paista pohjaa vielä 10min.

Täytettä varten pilko kinkku, paparika ja sipuli. Lisää joukkoon juustoraaste. Nostele täytettä esipaistetun pohjan päälle. Sekoita munat, maito ja pippuri keskenään. Kaada seos lopuksi täytteen päälle ja paista piirakkaa 200 asteessa 30min. Anna jäähtyä.

Täyte on ihanaa paistamattomanakin! Sitä voisi käyttää esim. tortillojen täytteeksi.


Porkkanasämpylät
24kpl

5dl maitoa
50g tuorehiivaa tai 2pss kuivahiivaa
3dl porkkanalaatikkoa
½dl siirappia
1tl suolaa
11-13dl jauhoja
(½dl öljyä)

Porkkanalaatikon jämistä tulee ihanan pehmeitä ja meheviä sämpylöitä! Nämä ovat parhaita sämpylöitä ikinä ja niin meheviä, että öljyä ei välttämättä tarviste lisätä joukkoon ollenkaan.

  • Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liota tuorehiiva joukkoon. Kuivahiivaa käytettäessä maito lämmitetään 42 asteiseksi ja hiiva sekoitetaan jauhojen joukkoon. 
  • Lisää maidon joukkoon porkkanalaatikko, siirappi ja suola. Lisää halutessasi öljyä. Porkkanalaatikon voi korvata tavallisella porkkanaraasteella. 
  • Lisää jauhot ja vaivaa tasaiseksi taikinaksi. Lisää tarvittaessa jauhoja. Minä käytin 6dl rouheisia sämpyläjauhoja ja loput vehnäjauhoja. Taikina on valmista kun se alkaa irrota reunoilta, mutta ei ole liian jämäkkää ja kuivaa. 
  • Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa liinalla peitettynä noin tunti. 
  • Pyörittele taikinasta noin 24 sämpylää ja anna vielä kohota hetki liinan alla pellillä. 
  • Paista sämpylöitä 225 asteessa noin 10min.

 Ylijäämä pipareista valmistuu helposti ja nopeasti juustokakku. Kannattaa kokeilla myös keksivoita! Ylijäämä suklaista voi valmistaa nopeita cookieseja! Loppiaiseksi Kakkumonsteri suosittelee perinteistä kuninkaiden kakkua!


2 kommenttia:

  1. Tuo kinkkupiirakka näyttää hyvältä ja niin näyttää sämpylätkin:) Minusta mikään ei ole niin hyvää kun uunituoreet lämpimäiset joiden päälle laitetaan pieni voinokare:) Mukavaa tammikuuta❤

    VastaaPoista