lauantai 15. marraskuuta 2014

Jouluhalko


Viime vuonna tuli testattua klassista jouluhalkoa. Moni suomalainen tämän varmasti tuntee, mutta suomalaisessa joulupöydässä se ei taida olla vielä kovin vakiokalustusta.
 
Pohja:
4 munaa
100g sokeria
75g vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
2rkl kaakaojauhetta
 
Täyte:
150g tummaa suklaata
2 keltuaista
1,5dl maitoa
125g leivontamargariinia
50g tomusokeria
 
 Pohjaa varten vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne taikinan sekaan lusikalla varovasti sekoittaen. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 200 asteessa noin 12min. Kumoa kääretorttu leivinpaperin päälle ja kääri se sen ympärille rullalle. Anna jäähtyä.
 
 Täytettä varten sulata suklaa vesihauteessa. Lisää maito ja keltuaiset. Laita kulho uudestaan vesikattilan ylle ja kuumenna hämmentäen, kunnes seos on niin sakeaa, että se jää lusikan selukseen kiinni. Vähän kuin jäätelö tehdessä. Tässä vierähtää tovi. Nopeampi suklaakiisselin resepti löytyy esim. täältä.
 
Kun kiisseli on valmis, vaahdotetaan rasva ja tomusokeri. Sitten jäähtynyt kiisseli lisätään sekaan ja vispataan tasaiseksi. 

Avaa kääretorttupohja. Kostuta kaakaolla. Levitä puolet täytteestä pohjalle ja kääri rullalle. Leikkaa toisesta päästä pieni palanen pois vinottain ja aseta se kääretortun sivulle. 
 
 Kuorruta kakku lopulla kreemillä ja vedä siihen haarukalla puunkuorta muistuttava kuvio. Vuosirenkaat voi tehdä vielä sulatetulla valkosuklaalla. 
 
Vinkki!
Jos haluaa tehdä pikaisen version tästä, voisi täytteeksi ja kuorrutteeksi käyttää perus suklaa ganachea.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti