keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Luukku 13: Kuusipulla



Lucian päivää vietetään 13.12 ja tuolloin tehdään perinteisesti sahramilla maustettuja lussekatter pullia. Minä en sahramipullista oikein pidä, mutta teen joka joulu jonkin variaation siitä tai korvapuusteista. 

Viime vuonna tein kauniin kukkaa muistuttavan nutellapullan, mutta tänä vuonna halusin testata vähintään yhtä hauskaa kuusipullaa!


 Pullataikina


5dl maitoa
50g tuorehiivaa tai 2pss kuivahiivaa
2dl sokeria
1rkl kardemummaa
1tl suolaa
1 kananmuna
13-15dl vehnäjauhoja
150g voita

Lämmitä maito kädenlämöiseksi. Liota joukkoon hiiva. Mikäli käytät kuivahiivaa, lämmitä maito 42 asteiseksi ja lisää hiiva vehnäjauhojen joukkoon.

Lisää maidon joukkoon sokeri ja mausteet. Lisää muna. Lisä vehnäjauhoja ensin noin 10dl ja sekoita taikina tasaiseksi. Pehmitä voita mikrossa ja sekoita joukkoon. Lisää jauhoja 1dl kerrallaan, kunnes taikina on irtoaa kulhon reunoilta. 

Täyte

50g voita
1dl sokeria
1rkl kanelia
2tl piparkakkumaustetta 


  • Kuusipullaa varten jaa taikina kolmeen osaan. 
  • Kauli ensimmäinen pala suorakulmion muotoiseksi levyksi (n.30x40cm). 
  • Levitä päälle sulaa voita pullasudilla. Sekoita sokeri, kaneli ja piparkakkumauste keskenään ja ripottele levylle. 
  • Kauli toinen palanen ja nosta se ensimmäisen levyn päälle. Levitä päälle voita ja mautseseosta. 
  • Kauli viimeinen palanen ja nosta päällimmäiseksi.
  • Katso kuusipullan muovaaminen videolta.


Voitele pulla kananmunalla. Minä käytin voiteluun yhden valkuaisen ja 2tl maitoa. Mikäli voiteluun ei halua käyttää kanamunaa, voi voitelun tehdä pelkällä vedellä tai jättää kokonaan pois.
 Paista pullaa 180 asteessa noin 15min.

Testaa myös ihania kristallipullia, joihin tulee mm. vaniljakastiketta maidon tilalle!
Kokeile myös korvapuustikeksejä!
Perus korvapuustit löytyy täältä.


Vegaanit

Pullat onnistuvat helposti vegaanisenakin. Kananmunan voi vain jättää pois, sitä ei tarvitse korvata millään. Maitona voi käyttää mitä tahansa kasvimaitoa (esim. soija tai kaura) ja maidotonta margariinia löyty esim. Sunnuntai merkiltä.


 Koristelin pullani vielä vihreillä kuulilla ja finlandia kuulilla. Minusta tästä tuli superhauska!
Olen aina ollut erittäin epäileväinen vihreitä kuulia kohtaan, mutta nyt huomasin, miten herkullisia ne ovatkaan! Niitä löytyy myös irtokarkkihyllyistä.


Näytän videolla myös pari askarteluohjetta erilaisiin kynttiläkoristeisiin, esim. kuvassa olevaan kanelikynttilään. Lucian päivää vieteään juuri valon juhlana, jolloin Lucia neito valaisee talven pimeyttä kynttilöillään. Lisää Lucian päivästä voi lukea täältä.



What do Santa's little helpers learn at school?
The elfabet!

(elf = tonttu , alphabet = aakkoset)


2 kommenttia: