maanantai 5. joulukuuta 2016

Luukku 5: Joululahjaideoita (video)



Luukusta 12 paljastuu suuri joululahjaideointi. Tein YouTubeen videon, jossa näytän lisäksi muutaman hauskan DIY lahjan. Tätä postausta on toivottu minulta paljon ja yritinkin koota tähän mahdollisimman paljon eri joululahjavinkkejä. Syötäviä lahjaideoita on vielä tulossa joulukalenterissa!

YouTubeen yllä olevaan videoon pääset tästä linkistä. Videon kirjoituslaatikosta löytyy linkkejä videolla vilahtaviin lahjoihin ja leivonnaisiin!


Nuoret 
 
 Nuorille kannattaa usein ostaa jokin lahjakortti. Se voi olla vaatekauppaan, urheilukauppaan, astiakauppaan tai elektroniikkakauppaan.

DVD, CD ja pelit ovat kova sana.
Myös lehden vuosikerta on kiva lahja. Toimii myös aikuisillekin.

Kannattaa ottaa huomioon nuoren harrastukset. Urheilijanuorelle voi riittää pelkkä lahjakortti urheilukauppaan, sillä välineet ovat kalliita. Jotkut kannustavat nuorta tiettyyn harrastkseen lahjan turvin, mutta tässä kannattaa olla tarkkana, ettei loukkaa toisen tunteita.

Lisäksi itsenäisesti asuvilla nuorilla usein puuttuu kaikkea pientä arjen kätevää tavaraa, kuten silitysrauta, pata, lakanoita, pyyhkeitä, astioita ym. Mikäli nuori tykkää hääriä keittiössä, voi jokin yllättävän pieni asia tehdä hänet iloiseksi, esim. vohvelirauta! Kannattaa kuitenkin muistaa että pienessä asunnossa on rajallinen määrä kaappitilaa.

Videolta löytyy paketointi idea rahalahjalle! Ei enää tylsiä rahakuoria!
Samaa ideaa voi käyttää myös lahjakorttien paketointiin.
 

Leffaliput ovat kiva lahjaidea lapsille ja nuorille. Videolla näytän miten liput voi paketoida näyttäväksi lahjaksi. Toki rahalahjankin paketointi-ideaa voi soveltaa tähän.


Kauniiseen koriin voi koota esim. kampaamotarvikkeita tai suihkutarvikkeita. Näitä löytää paljon valmiina kaupoista, mutta itse koottu on aina vähän arvokkaampi, koska siihen on laitettu enemmän aikaa ja ajatusta. Tämmöisen kauniin korin voi täyttää myös herkuilla ja ruokatarvikkeilla. Korin voi paketoida pelkästään sellofaaniin ja koristella kauniilla nauhoilla.

Lapset 
 
 Lapsilla on usein tarkka toivelista, jossa kannattaa pitäytyä. Lasten kanssa on myös kiva selata lelulehtiä ja kierrellä kaupoissa. Kannattaa myös selata nettiä ja tilata sitä kautta osa lahjoista. Pienelle lapselle voi selittää, että kauppa on joulupukin paja, jonne voi lähettää toiveita. Kivoja nettikauppoja on mm. Toys "R" Us, BR-lelut, Leikisti, Lekmer, Lelukauppa Partanen.

Aikuiset 
 
 Yleisesti ottaen kannattaa miettiä enemmän mitä ihminen harrastaa kuin mitä tekee työkseen. Lomalla suurin osa haluaa unohtaa työhommat hetkeksi ja keskittyä harrastuksiin. Lahjat harrastuksiin liittyen ovat yleensä todella ihania ja näitä ei välttämättä itse raski ostaa. Harrastukset voivat liittyä urheiluun, leivontaan, ruoanlaittoon, lukemiseen, musiikkiin, elokuviin, valokuvaamiseen, muotiin ym.

Korut ovat aina hyvä lahja, koska ne eivät vie paljon tilaa. Myös miehille löytyy lahjoja koruliikkeistä, kuten kelloja ja taskumatteja. Korun ei aina tarvitse olla kallis ja täynnä timantteja.

Moni nainen ei varmaan pistä pahakseen kosmetologi, hieronta tai kampaamo lahjakorttia.


Ihmiselle jolla on kaikkea, kannattaa ostaa jotain minkä voi tuhota parhaaksi katsomallaan tavalla. Esim. syötävät lahjat, kynttilät, saippuat, rasvat ym. Katso luukusta 8 hauska pullojen paketointi-idea. Isovanhemmille riittää usein lastenlasten tekemä piirrustus tai muu askarreltu lahja. Monella on tarve kuluvalle tavaralle, kuten lakanat, pyyhkeet, yöpaita, saunatarvikkeet, keittiötarvikkeet ym. Lisäksi konvehtirasia ja villasukat ovat minusta edelleen aivan loistava lahja.



 Videolta löytyy ohje hauskoihin DIY mukeihin. Markettien valmis mukit voivat olla hieman kökkö lahja, mutta itse koristeltuna ne saavat ihan uuden säväyksen. Varsinkin jos koristelijana on lapsi. Valmis mukitkin voivat olla ihana lahja.


Muumimuki keräilijälle tai kahvikuppi tiettyä astiastoa keräävälle nuorelle on aika bueno. Äitini löysi pari vuotta sitten tämän Tove100 juhlamukin, jossa on nuo pienet silmälasit kupin sisäpuolella. Aika aarre!

Coolstuff.fi on hauska nettikauppa, josta löytyy kaikenlaista jännää krääsää. Ei ehkä kaikkein arkisinta, mutta tuolta voi löytää joitain todella ihania ja persoonallisia lahjaideoita. Varsinkin tieteestä pitäville.


Leipurin joululahjapakettiin voi lahjakortin lisäksi ostaa esiliinan, keittiöpyyhkeen ja patalappuja.
Nämä kaikki ovat kuluvaa tavaraa. 

Paketointi- ja askarteluideoita löytyy lisää luukusta 8. 
Lisää DIY lahjaideoita täällä (valokuvakehys, lumisadepallot, kynttilät).
Viime vuoden korttiaskarteluideoita löytyy täältä.
 
Lahjakortit
 
 Lahjakortteja saa lähes mihin vain. Vaatekaupan lahjakortti käy myös hieman vanhemmalle lahjansaajalle. Huomaathan että myös kuntosaleille, sisustusliikkeisiin ja leivontatarvikeliikkeisiin voi ostaa lahjakortteja! En kuitenkaan ostaisi kuntosalijäsenyyttä ihmiselle, joka ei sitä itse toivo. Mielummin 10€ lahjakortti prismaan kuin turha roju.

Ole tarkkana näissä:
 
-Kosmetiikka, hajuvedet ja meikit. Ihmiset ovat usein tarkkoja merkistä ja väristä. 
-Vaatteet. Hankala ostaa ilman sovitusta.
-Koriste-esineet. Näitä tuppaa olemaan ihmisillä liikaa.
-Allergioita aiheuttavat tuotteet.

Lahjoitukset

Mikäli sinulla on hieman ylimääräistä rahaa ja energiaa, mikset lahjottaisi vähäosaisille perheille ruokaa ja leluja. Esim. MLL tai Hope Ry:n kautta voi tehdä sekä raha-, ruoka- että tavaralahjoituksia. Oulussa on lähes 600 lasta vuosittain, jotka uhkaavat jäädä ilman ainuttakaan joululahjaa puhumattakaan jouluruoasta. Minä olen yrittänyt ottaa meille perinteeksi sen, että lasten kanssa yhdessä autamme vähäosaisia. Näin lapsetkin oppivat että joulussa on kyse myös antamisen ilosta.

Katso myös kategoria Lahjat! Sieltä löytyy paljon itse tehtyä lahjoja, joista osa on syötäviä.


Yllä olevassa kuvassa on paljon kauniita käpyjä, mutta minulle rakkain on tuo pienin ja vaatimattoman näköisin, koska poikani poimi sen koulun pihalta äidille lahjaksi. Hän oli nähnyt miten kerään kauniita käpyjä askartelua varten. Arvokkain lahja ei aina ole se kallein ja suurin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti