perjantai 29. joulukuuta 2017

Keksivoijuustokakku uudeksi vuodeksi



Joulukalenterini luukusta 19 paljastui ohje ihanaan keksivoihin ja halusin testata sitä leivontaan. Päätin tehdä uudeksi vuodeksi nopean juustokakun ja keksin testata cookie butteria siihen. Tähän kakkuun on myös näppärä käyttää joululta ylijäämätä piparkakut.

Maku oli todella hurmaava. Usein juustokakussa houkuttelee eniten ihana piparkakkumainen pohja, mutta tällä kertaa sama ihanuus on myös täytteessä!

20cm vuoka

Pohja:
160g piparkakkuja
50g voita

Täyte:
2,5dl kermaa
200g vanilja tuorejuustoa
200g keksivoita
4 liivatelehteä
½dl kiehuvaa vettä 

Keksivoihin tulee keksejä, voita ja kondensoitua maitoa. Tarkempi ohje löytyy täältä. Mikäli ei halua käyttää keksivoita kakkuun, voi sen korvata sulalla suklaalla. Täytteen joukkoon voi muutenkin lisätä hieman sulaa suklaata tai sokeria, mikäli kaipaa siihen lisää makeutta, mutta minusta pelkkä keksivoi toi siihen ihan tarpeeksi makeutta.

Vaahdota kerma. Lisää joukkoon tuorejuusto ja huoneenlämpöinen keksivoi. Sekoita sähkövatkaimella tasaiseksi. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5min ja sulata ne sitten kiehuvaan vesitilkkaan. Lisää täytteen joukkoon. Kaada täyte vuokaan ja nosta jääkaappiin 4-6h jähmettymään.

Vinkki!
 Kakku pysyy koossa ilman liivatelehtiäkin, mutta minä halusin täytteestä notkeampaa, joten lisäsin joukkoon vähän nestettä. Tällöin pitää lisätä myös liivatelehtiä.


Koristelun tein Toffifee karkeista. Kirjoitin sulalla suklaalla karkkien päälle numerot roomalaisittain. Karkit kannattaa asettaa kakun päälle vasta juuri ennen tarjoilua, sillä ne sulavat ajan kanssa liivatetta sisältävän kakun pinnalla. Liivate saa sokerin sulamaan, joten kakun päälle ei myöskään kannata asetella sokerimassakoristeita.

Numerolätkät voi tehdä myös pelkistä suklaakarkeista, jolloin koristeet pysyvät kakun pinnalla hyvinä. Toffifeen alle voi myös sivellä sulaa suklaata, jolloin toffee ei sula kakun pinnalle. Minä huomasin tämän vasta jälkeenpäin ja koristeet sulivat rumasti, mutta onneksi kakku tuli vain omalle väelle.


Hyvää uutta vuotta kaikille! 🎇

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti