tiistai 5. joulukuuta 2017

Luukku 5: Itsenäisyyspäivän juustokakku | Suomi100


Itsenäisyyspäivä on ollut minulle aina tärkeä, sillä isäni isä kaatui sodassa eikä koskaan tavannut poikaansa. Mummuni toimi lottana ja menetti miehensä lisäksi veljensä. Kuuntelin pienenä mielellään sotatarinoita, vaikka ne tietenkin olivat ajoittain todella raskaita. Niinpä voin todeta, että todella lämpimin sydämin sytytän huomenna kynttilän satavuotiaalle Suomelle. 💙

Tämänpäiväisestä luukusta paljastuu Suomi100 juustokakku itsenäisyyspäivän kunniaksi. Voin paljastaa, että huomenna on tulossa huomattavasti isompi 100v täytekakku.


Kakku on valkosuklaa-mustikkajuustokakku piparkakkupohjalla. Ihanan jouluista ja suomalaista samaan aikaan. Mikäli ei satu löytämään Suomi-piparimuottia, kannattaa kuitenkin kokeilla tätä itse täytettä, sillä siitä tuli todella ihanaa.

Pohja:
160g pipareita
50g voita

Täyte:
2,5dl kermaa
200g vaniljatuorejuustoa
100g valkosuklaata
n.1dl mustikoita
4 liivatelehteä
½dl vettä

Vuoraa 20cm irtopohjavuoka leivinpaperin palasella ja lisää reunoille halutessasi reunakalvo. Murskaa piparit ja lisää joukkoon sulatettu voi. Painele seos vuoan pohjalle. 

Täytettä varten vaahdota kerma. Lisää tuorejuusto. Sulata suklaa ja lisää joukkoon. Suklaan voi lisätä myös tuorejuuston joukkoon ennen kerman joukkoon lisäämistä, niin seos ei mene rakeiseksi. Liivatteiden lisäys kuitenkin tasoittaa seoksen. 

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5-10min ja sulata ne sitten kiehuvaan vesitilkkaan. Lisää seokseen. Lisää lopuksi mustikat (jäiset tai tuoreet) ja pyöräytä pari kertaa sekaisin. Kovin paljon ei seosta kannata sekoitella, sillä mustikat värjäävät seoksen äkkiä violetiksi. Kaada täyte vuokaan ja anna jähmettyä jääkaapissa 6h.


Koriste on tehty Suomi-keksimuotilla. Tähän on parikin tyyliä ja näytän ne videolla. Nestettä tarvitaan max ½dl. Laitoin varalta kaksi liivatelehteä nesteen joukkoon, vaikka yksikin olisi riittänyt. Neste on värjätty elintarvikevärillä. Suomikuvio pysyi todella hyvänä ja irtosi muotista helposti. Muotti kannattaa kuitenkin voidella öljyllä ennen nesteen kaatamista. Kuuset ovat sokerimassaa. Kuvio tehdään pienillä saksilla.


Huomenna nimipäivää viettää Niko, Niilo, Niklas, Niki ja Nikolai. Poikamme oli kovin suruissaan, kun harva muistaa hänen nimipäiväänsä, koska kaikki vain juhlivat Suomea. Koulun nimipäivätauluakaan ei näe, koska on lomapäivä. Siksipä kirjoitinkin tämän kakun päälle Niko, jotta voimme huomenna samalla kakulla juhlistaa hänen nimipäiväänsä!



Tämän päiväiseen vitsiin otin täyden vapauden suomennoksen suhteen ja kirjoitin vitsin uudestaan.


What Christmas Carol is a favourite of parents?
Silent Night

Mikä joululaulu on vanhempien suosikki?
Hiljaa hiljaa, joulun kellot kajahtaa

(Silent night = Jouluyö, Juhlayö)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti