torstai 18. joulukuuta 2014

Luukku 18: Marenkitikkarit


Nämä marenkitikkarit on tehty samasta marengista kuin nämä marenkikuusetkin. 
Maustoin vain vaahdon minttuaromilla, jota saa esim. marketeista tai leivontatarvikeliikkeistä.
 
Mikäli käyttä syötävää minttuöljyä (esim. apteekista), kannattaa sen kanssa olla varovainen. Muutama tippa riittää. Minttuöljy sopii mainiosta esim. minttujäätelöön, sillä aromissa ei ole tarpeeksi potkua. Mutta aromi sopii erinomaisesti makeisten valmistukseen, kuten esim. näiden after eight konvehtien. Minttuaromia voi sen sijaan laittaa ainakin 1-2tl. Kannattaa aloittaa varovaisesti ja maistella seosta ennen pursotusta ja lisätä aromia tarvittaessa.

Ota punaista elintarvikeväriä tikun päähän ja vedä sillä pursotinpussin reunoille punaiset viivat.Tämä on näppärä konsti saada aikaan eriväristä pursotusta. Pussiin voi lisätä myös muitakin värejä kuin vain yhtä. Tällä tavalla ei myöskään tarvitse värjätä itse pursotettavaa vaahtoa. Tämä syyskakku on tehty samalla tyylillä. Kun pussin sivuilla on väriviirut, ladotaan vaahto pussiin ja se on valmis pursotettavaksi.


Pursota leivinpaperille ympyröitä sisältä ulko kehälle edeten. Paista marenkeja 100 asteisessa uunissa noin tunti. Tökkää tikut paikoilleen, kun marengit on otettu uunista pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti