sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Luukku 7: Viikunakakku


Aiempina jouluina olen tehnyt mm. maustekakkua ja taatelikakkua, joten hausin testata nyt jotain uutta. Viikunat olivat minulle kohtalaisen uusi tuttavuus ja yllätyinkin miten hento maku itse hedelmässä on kuivattuihin verrattuna.
 
Tästäkin kakusta tuli kivanmakuinen, mutta pidän kyllä enemmän esim. taatelikakusta. Kuivakakkuja on kiva viedä kavereille tai töihin sellofaaniin pakattuna. Myös joulumyyjäisiin nämä ovat käteviä, koska ne säilyvät hyvin huoneenlämmössä (ilmatiiviisti pakattuna)..
 
1,8 litran vuoka

200g kuivattuja viikunoita
2dl omenatäysmehua
200g voita
1dl sokeria
2 munaa
1dl jogurttia
½dl sitruunamehua
4dl vehnäjauhoja
2tl vaniljasokeria
1tl ruokasoodaa
1tl leivinjauhetta
1tl kardemummaa

Poista viikunoista kovat kannat ja keitä niitä omenamehun kanssa isohkossa kattilassa kannen alla 10-15min. Soseuta viikunat. Taikinan voi valmistaa kokonaan kattilassa.

Lisää voi ja anna sen sulaa viikunaseokseen. Lisää sokeri, sitruunamehu ja jogurtti. Mikäli taikina on vielä kuumaa, anna sen jäähtyä hetki. Lisää munat ja sekoita hyvin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen.
 
Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista 175 asteessa noin 50min.
Kumoa kakku jäähtyneenä vuoasta. 

Vinkki!
Taikinasta voi tehdä myös muffinsseja.


Kakun voi koristella vielä esim. tomusokerilla tai sulalla suklaalla.
Mutta nätti se on noin pelkiltäänkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti