torstai 24. joulukuuta 2015

Luukku 24: Hyvää joulua!


Ihanaa joulua kaikille! Tänä vuonna tuli leivottua tosi paljon kaikkea ja tuntui ettei kaikki mahdu edes mukaan joulukalenteriin! Aattona harva varmaan enää blogeja katselee, joten mitään spesiaalireseptiä en tähän enää laittanut. Muutamia leivonnaisia tein kuitenkin aatoksikin meille, joten tässä niistä vähän kuvia.


Latasin lisäksi youtubeen pienen joulutervehdyksen pianomusiikin muodossa.


 Meillä 6v auttoi koristelemaan kuusen. Tässä muutamia ihanimpia palloja. 
Vasemmalla on esikoisemme ensimmäisenä joulun saatu "baby's first christmas" pallero.


 Joulukoristeita kertyy yllättävän paljon, mutta minusta on ihan kiva idea antaa itselle lupa ostaa vaikka 1-2 uutta kuusen koristetta joka vuosi.


 Ja itse tehdyt koristeet ovat aina parhaita.


 Tämä on ihan vain koristekakku styrox pohjista.
Koristeet ovat sokerimassaa.

 Otin muoteilla valkoisesta massasta kuvioita ja töpötin sabluunoiden läpi koristekuviota eri tomuvärejä. Tuli melko yksinkertainen kakku, mutta niin on yleensä paras.  Tässä kuussa on tullut syötyä niin paljon eri kakkuja, että parempi tehdä välillä tämmöinen dieettikakku. Kaunis koristehan tämä on seuraaville vuosillekin.


After eight juustokakkuja tuli tehtyä todella monta tässä kuussa.
On tämä vain niin loistava resepti.

 Tämä kaveri on saanut suklaa ganache kuorrutteen. Blogirinkikin muisti meitä ahkeria bloggaajia tänä vuonna puuroriisipussukalla. Tämä tehdään tänään!
 
 
 Ihanaa joulua ja onnellista uutta vuotta 2016 kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti